Hyppää sisältöön
Chydeniuksen puisto kesäisenä päivänä. Anders Chydeniuksen patsaaseen loistaa aurinko.

Chydeniuksen puisto

Chydeniuksen puisto perustettiin vuonna 1860 Kyntzellin neitien lahjoituksen turvin kaupungin paloturvallisuuden parantamiseksi. Puisto tunnettiin myös nimellä Itäpuisto.

Keskellä puistoa on Anders Chydeniuksen muistomerkki (Walter Runeberg 1903). Anders Chydenius oli kirkkoherra, valtiopäiväedustaja, taloustieteilijä ja liberalismin esitaistelija. Hän vaikutti mm. uskonvapauden säätämiseen, kaupungin tapulioikeuden saamiseen (1765) sekä rahalaitoksen uudistamiseen.

Pitkänsillankatu on saanut nimensä 1600-luvulla kaupunginsalmen yli rakennetusta, jopa 240 metriä pitkästä sillasta yli soisen maa-alueen.

Isokatua jatkettiin rautatien valmistuessa 1885. Kadun päässä on vuosina 1884-1886 rakennettu rautatieasema sekä jugendrakennus Kokkolinna (1908): kaupungin ensimmäinen asuinkerrostalo ja ensimmäinen rakennus, jossa oli vesijohdot ja viemäröinti.

Roosin talo