Hyppää sisältöön
Kruununvoudintalo jakautuu tupaan ja saliin, joihin molempiin mahtuu noin 30 henkilöä.

Kruununvoudintalo

Hakalahden Kruununvoudintalo rakennettiin nykyiselle paikalleen 1700-luvun lopussa ja peruskorjattiin 1990-luvulla. Tontilla on kuitenkin ollut asutusta jo 1500-luvun puolessa välissä, jolloin tila sai nimen Hakalax. Kotiseututalona talo sai uuden nimensä kruununvouti Christian von Willinghusenin mukaan (1666-1674).

Kruununvoudin talon alla on luonnonkivistä kylmämuurattu kaariholvirakenteinen kellari, jossa on maalattia. Kansanperinteen mukaan kellariin on aikoinaan johtanut tunneli, jota pitkin vouti von Willingshusen olisi salakuljettanut kauppatavaraa tullien ohi. Kohde kartalla.

Etäisyyksiä

  • 400 m Kauppatori