Hyppää sisältöön
Tankar Inn on vanhassa luotsiasemassa toimiva retkeilyhostelli. Loppukesän auringonpaiste valaisee Tankar Innin kultaisen värisenä ja heinät huojuvat tuulessa.

Luotsiasema

Vuonna 1739 hallitus vapautti Pohjanmaan kaupungit osallistumasta valtion ylläpitämän luotsilaitoksen kustannuksiin. Kokkolassa luotsauksesta huolehti kaksi Tankarissa oleskellutta kalastajaa. Kokkolan saatua tapulioikeudet vuonna 1765 liikenne kaupungin satamaan kasvoi huomattavasti ja luotsitoiminta oli järjestettävä uudelleen. 1770-luvun alusta lähtien maistraatti palkkasi kolme luotsia Tankariin ja rakensi sinne tuvan heitä varten. Pohjanmaan luotsipiiri perustettiin vuonna 1849. Samoihin aikoihin luotsilaitos aloitti Pohjanlahden järjestelmälliset merenmittaukset, joiden edistyessä rannikon majakkaverkkoa alettiin täydentää.

Vuonna 1855 Tankarin luotsiasemaa kohtasi suuri menetys, kun se menetti kovassa myrskyssä yhdellä kertaa koko henkilökuntansa. Kun Suomen luotsilaitos venäläistettiin vuonna 1912 yli puolet sen henkilökunnasta erosi vastalauseeksi viroistaan. Heidän kunniakseen luotsiaseman vieressä olevaan isoon kiveen on kiinnitetty muistotaulu, johon on kirjoitettu eronneiden luotsien nimet sekä teksti: “Muistomerkki niille luotseille, jotka eivät alistuneet ryssän sortoon”.

Vuonna 1917 luotsilaitoksesta tuli siviilivirasto, kun merenkulkuhallitus aloitti toimintansa. Tankarin luotsien toimialue ulottuu Pietarsaaresta Kalajoelle. Nykyinen luotsirakennus valmistui vuonna 1975. Vuodesta 2014 luotsit operoivat pääosin mantereelta ja Tankarin asema on lähinnä käytössä vain talvella jäiden hankaloittaessa liikennettä.

Nykyään luotsiasemarakennuksen tiloissa toimii Tankar Inn hostelli.

Etäisyyksiä

  • 275 m Tankar Café
  • 300 m Venesatama
  • 100 m Tankarin majakka